Näytetään tekstit, joissa on tunniste illustrator. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste illustrator. Näytä kaikki tekstit

torstai 4. lokakuuta 2012

Opiskelua!

Olen opiskellut nyt kuukauden verran ja opiskeluni jatkuu tämän lukuvuoden ajan. Blogin päivitys on siis hieman jämähtänyt;) Kuitenkin haluan pitää blogini hengissä - olen jopa päivittänyt nettisivuilleni linkin suoraan blogiini! Yritän siis aina välillä palata päivittämään uusia töitäni, kokeilujani, askarteluani ja sitä kaikkea puuhasteluani taivaan ja maan väliltä. 

Olen opiskellut ensimmäistä kertaa Illustrator -ohjelmaa ja piirsin piirtopöydällä suoraan vektoroitua viivaa Illustratoriin - miksi en ole tehnyt tätä jo aikaisemmin :)

Illustrator -ohjelmalla syntyi ensimmäinen isompi työni, joten sateenvarjot ja sade pääsivät heti mukaan. Kestovaippaviikko -tapahtuma on facebookissa ja kuva/teksti löytyvät siis sieltä. Mukavin uusi asia minkä opin Illustratorilla tätä tehdessä oli se, että siirsin nämä valmiit pohjakuviot suoraan ohjelman swatches -värivalikkoon, jolloin niitä voi käyttää värin tavoin, ihan samalla tavalla kuin voin valita punaisen värin, valitsenkin sinisen sateenvarjo -kuvion. 
Todellä näppärää ;)

En ole ollenkaan varma haluanko esitellä täällä opiskeluun liittyviä tehtäviäni, mutta tässä logo -tehtävän tuotoksessani oli mukana pieni oma henkilökohtainen juju ja siksi haluan laittaa sen tänne. Illustrator oli tämänkin työn ohjelma ja halusin nimenomaan kokeilla enemmän kolmiulottoisen/heijastepintaisen kappaleen tekemistä. 

Lisäksi logon lehdet ovat itse tekemiäni symboleita - ihan niin kuin vaikka nettisivun nuoli-painikkeet. Taas avautui ihan uusi maailma, joka helpottaa työskentelyä ;)