maanantai 21. heinäkuuta 2014

Uudet sivuni ovat nyt valmiit!

Suunnittelin ja koodasin omat sivuni uudelleen. Sivuillani on myös NEWS -osiot, joissa esittelen uutisia liittyen graafiseen suunnitteluun, sarjakuvaan & kuvataiteeseen ja taideopetukseen. Blogini suuntaan vastaisuudessa ihanan käsityöharrastukseni pariin, mutta blogi saa myös olla rennon rönsyilevä ;) Olen käyttänyt enemmän Instagramia ja Pinterestiä kuin tätä blogia, ehkä niiden helppouden ja nopeuden vuoksi. Pinterest toimii myös ammatillisessa tarkoituksessa todella hyvin, saan sieltä paljon ideoita ja inspiraatiota. 

sunnuntai 2. maaliskuuta 2014

Neulonta

Näitä myssyjä olen tehnyt kuin liukuhihnalta tämän talven aikana ja ompelin niihin vuoren puuvillasta. Tosi kiva Novitan malli, josta muokkasin omanlaisen. Lanka oli kaikissa Isoveli tai muu paksu lanka. Tykkään itse lisätä silmukoita joustinneuleen jälkeen ettei myssy meni ihan päätä pitkin. 

sunnuntai 23. helmikuuta 2014

Pinterest ja Instagram!

Nyt olen linkittänyt Instragramin ja Pinterestin tänne. Molempia olen käyttänyt kuukausien ajan todella aktiivisesti - kurkkaapa molempiin :) Blogia aion käyttää jatkossakin. Erityisesti käsityöt toivoisin näkyvän täällä blogissa, vaikka olenkin hyvin laiskasti jaksanut kuvata käsitöitäni. Blogissa on myös tarkoitus kuvata tulevaa projektiani, jonka tunniste on projekti2006 eli siitä lisää myöhemmin! 
Nettisivut ovat myös uudistuksen alla ja niihin tulee selkeämmin linkitys blogiin, Instagramiin ja Pinterestiin. Kiva, kun kävit täällä ja nähdään taas!

maanantai 2. joulukuuta 2013

Talvi tulee - siis neulomaan!

Novitan isoveli -langan inspiroivia väriyhdistelmiä - turkoosi, sinappi ja harmaa :) Itse tykkään neuloa aika usein isoveli -langasta, se on mukavan paksua ja juoksee siististi puikoilla. Näistä väreistä voisi neuloa ihanan paksut ja lämpimät villasukat, sellaiset, joissa on korkea varsi...

Tässä on valmistumassa itselleni pipo ja alla on Eurokankaasta nappaamani kangas vuoreksi. Aion ensimmäistä kertaa ommella neulottuihin pipoihin myös vuorikankaan. Tähän pipomalliin on tulossa tupsu.

Tyttäreni on tullut kouluikään ja hänelle neuloin tuubikaulurin ja sen rinnalle on valmistumassa myös pipo. Pipon tupsuun tulee kaulurin kaikki värit. Tähän pipoon on tulossa harmaa vuori. 


Fiilistelykuvia neulotusta pinnasta ;)

lauantai 30. marraskuuta 2013

Amigurumi pupu

Heippa! Me lähdemme jouluksi Australiaan! 
Virkkasin ohjeen mukaan pupun, 
mutta kassit ja kauluhuivit tein improvisoiden :)



sunnuntai 10. marraskuuta 2013

Kalenterin taitto

 Taitoin työpaikkani (Apollon Yhteiskoulun) oppilaskunnan kalenterin, joka on koottu koulun oppilastöistä. Suunnittelin kannen, jonka taustakuva toimii myös koulun visuaalisena ilmeenä.

 Näytelmän puvustukseen tehty naamio oppilastyönä. 

 Mukaan mahtui myös tekstiilityön töitä. 

Kalenteriin saatiin sponsoreita ja se on painettu kivantuntuiselle mattapaperille. Kyllä tätä kelpaa esitellä ja pitää seinällä ensi vuoden ajan :)

maanantai 4. marraskuuta 2013

Jumppakassin ompelua ja uusia kuoseja

Ekaluokkalaiset tarvitsevat kouluun kankaiset jumppakassit. Ompelin esikoiselle ja kaverille vuorelliset kassit Viljamin Puodin ihanasta puudelipuuvillasta. Nauhakujaan sujautin hattarakekkeriä. Molemmat ihanat kankaat on suunnitellut Ulla-Maj. Nyt kelpaa tyttöjen jumpata ;)

Samasta puodista saa myös suunnittelemiani uusia trikoita. Ensimmäinen herkku on mustikkamaan pikkusisko vadelmapelto.

Tässä puksuttaa kumpula trikoo.

Ja nämä ratikat ovat todella massiivisia, siksi nimi on MEGA-kumpula trikoo.